keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Brusho tutorial, osa 2

 Brusho tutorial osa 1:ssä esittelin värejä siitä näkökulmasta, 
kuinka niillä helposti saa värjättyä papereita, postauksen löydät täältä. 


Tälläkertaa ihan jotain muuta, nimittäin tekstuuripastan/kohopastan värjäystä Brushoilla.
Tarvitaan siis vain valkoista tekstuuripastaa sekä Brusho värijauheita.


Sekoitin tekstuuripastaa ja Brushovärejä asetaattikalvon päällä. 
Tarkoituksella tein samasta väristä eri sävyjä, jolloin taustasta tulee vielä eläväisempi, kun siinä saman värin eri sävyjä sekaisin. Eli toiseen kohtaan vähän enemmän värijauhetta ja toiseen kohtaan sitten vähemmän.

Aloituspakkauksessa tosiaan on 24 väriä, 
joten saan tekstuuripastaa tehtyä kaikissa näissä väreissä ja lukuisissa esi sävyissä.


Akvarellikartongin päälle asetin sabluunan, jonka läpi palettiveitsellä levitin tekstuuripastaa.


Kehystin kartongit niillä kartongeilla, jotka värjäsin edellistä postausta tehdessäni. 
Näin on kartonki ja pasta samaa sävyä.


Tässä sitten valmis kortti. 
Kuten kuvasta näkyy, otin ensimmäisenä suikalelaatikon esille, ja etsin kohopastan kanssa samansävyisiä kuviopapereita. 
Lisäkoristeiksi hieman kukkia, puisia sydämiä, koristenappi, puolihelmiä, nauhaa ja sisalia.


Kylläpä oli rentouttavaa puuhaa ennen iltavuoroon lähtöä! 
Tätä askartelu on parhaimmillaan!
Aurinkoa!
-Miia

Ei kommentteja: