tiistai 14. joulukuuta 2010

Tunnustus

Carita ja Satu K. muistivat minua tällaisella ihanalla jouluisella tunnustuksella *halit*.
Kun vastaanottaja huomaa saaneensa kortin:
hän voi joko vain todeta sen saaneensa, tai kopioida kortin blogiinsa ja sieltä taas jatkaa sen jakamista itse valitsemilleen tärkeille blogeille.
Vielä olisi yksi toive; Mikäli päätät jatkaa kortin jakamista, liitä oheen vielä seuraava kysymys- ja vastaussarja.
1. Joululaulu sinun makuusi ja lyhyesti, miksi juuri se? -Sydämeeni joulun teen, mieluusti laulettuna ja kuultuna kauneimmissa joululauluissa. Kirkossa aina oma tunnelmansa joulun aikaan. Laulussa kauniit sanat ja sävel myös kaunis. Tosin tänä jouluna ovat soineet lauluyhtye viiden laulut, ja niillä ollaan päästy ihanasti joulutunnelmaan :)
2. Mukavin joulupuuha ja mikä tässä viehättää? -Mukavinta on lasten kanssa jouluun valmistautuminen, esimerkiksi tehden jokavuotista piparitaloa. Viehätys kaiketi tulee siitä, että piparitalo tehty jo niin monena vuonna yhdessä ja aina se on kaikille yhtä mieluista.
3.Mikä on se JUTTU..tunnelma/tyyli/menu, tai jotain ihan muuta, jota sinä tänä vuonna tavoittelet?-Kyllähän se on yhdessäolo ja kiireettömyys.
4. Onko sinulla tänä vuonna lahjatoivetta ja jos on niin mikä?-Lahjatoiveena on hieromaistuin :)
Ja tunnustuksen jaan eteenpäin tällä kertaa vain yhdelle;


Ei kommentteja: