perjantai 27. helmikuuta 2009

Scor-pal testausta

Tein jokin aika sitten laatikon ystävälle, scor palia käyttäen, johon mahtui näppärästi sisälle teepusseja. Samaiseen rasiaan muuten menee karkkipusut ja niitä mahtuu laatikkoon pari ja mahtuuhan tämän sisälle muitakin kivoja yllätyksiä :) Postaus valmiista rasiasta täällä.

Minulle tuli muutama kysely sähköpostitse tästä rasiasta ja myös kommentteihin oli jätetty tästä kyselyä, että kuinka laatikko on tehty. Tässä siis ohje. Ja ohjeen olen tehnyt mittaamalla teepussin ensin, joten tätä ei ole kopsattu mistään.

Vaihe 1. Tarvitset laatikkoa varten:
paperi 30*30
sakset
scor pal ja siihen kuuluva taittoluu (tulee laitteen mukana)
kaksipuoleista teippiä
koristeet, jos sellaisia haluat lisätä
Vaihe 1:
laita paperi taittotasolle ja taita paperista kohdat 1",3.5", 6", 8.5", 11"
Numerot näkyvät taittotason yläreunassa viivojen kohdalla, joten mitään mittailuja ei siis tarvitse erikseen tehdä!

Vaihe 2:
Käännä paperi ja taita kohdat 0.5", 3", 9", ja 11.5"
Vaihe 3:
Leikkaa saksilla pois alueet, jotka olen mustannut.


Vaihe4:
Tässä näkyy hyvin, miltä paperi näyttää, kun pienet osaset on leikattu pois.
Tämä on hyvä vaihe koristella laatikko, mikäli haluat sen leimaamalla tehdä, leimaaminen paljon vaikeampaa sitten kun laatikko on valmiina. Muut koristukset voi lisätä, kun laatikko on valmis.
Tässä kuvassa näkyy katkoviivoja, jotka pitää leikata. Huom! Mitään ei tässä kohdassa leikata siis irti!!


Vaihe 5:
Nyt tehdään kansi laittamalla kannen alle pienet tuet, jotka olen tässä numeroinut numerolla 1. Laita siis kaksipuoleista teippiä kohtiin, jotka olen ykkösillä merkannut ja taita sitten ne keskelle.
Vaihe 6:
Tässä näet yllä, että kansi on valmiina ja aika aloittaa tekemään laatikon päädyt. Laita kaksipuoleista teippiä päätypaloihin, taita numeroilla merkatut palat numerojärjestyksessä tehden päädyt. Kolmospalan pieni pääty taitetaan viimeiseksi, joka pitää päätyä hyvin kasassa ja päätytaitteesta tulee viimeistellyn näköinen. Samalla lailla tehdään siis molemmat päädyt tässä vaiheessa.

Vaihe 7:
Tässä päädyt valmiina ja melkein laatikkokin :)
Laita kaksipuoleista teippiä etuosaan ja taita laatikon sisälle, näin tulee etuosastakin huolitellun näköinen ja tukeva. Halutessasi tässä vaiheessa voit myös pyöristää laatikon kannen läpyskän kulmia.

Vaihe 8:
Laatikko valmis, ja helppoa kuin mikä! Varo vain...tähän jää koukkuun!! :)
Ja minulta kysyttiin, että millä tämä pysyy sitten kiinni, vastaus..itsestään..tämä ei tarvitse mitään kiinnitysmekanismia vaan kun tuon kannen läpyskän laittaa laatikon sisälle se pysyy kiinni :)
Toivottavasti ohjeella muillekin käyttöä! Mikäli teet tällä ohjeella laatikon, olisin enemmän kuin iloinen, jos viitsisit käydä laittamassa tähän postaukseen linkin, että pääsen ihastelemaan, millaisia laatikoita ohjeella syntyykään :) Askarteluniloa!!
Ohje tarkoitettu käytettäväksi, ohjeen kopiointiin tosin oikeus vain Taitopuoti paperinauhalla.

Ja pahoittelen kuvien huonoa laatua, pakko kuvata yöllä näitä demoja termiittien takia, ja vielä ainakaan en omaa sitä loistavaa päivänvalolamppua. Mutta pianhan ne päivät pitenevät ja valon määrä kasvaa koko ajan :)
Mukavaa viikonloppua kaikille!!

keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Leimailutaivaan yhdestoista haaste-feikkiakvarelli

Tuntuuko kenestäkään muusta siltä, että tekisi mieli kokeilla vähän sitä sun tätä, mutta aika ei riitä? Tai siis että ideoita olisi vaikka kuinka, liikaakin? Minulla tällä hetkellä vähän se ongelma, etten oikein tiedä mitä tekisin ja millä tekniikalla, kun yritän kaiken ajan käyttää mahdollisimman tehokkaasti, minkä askartelulle saan. Nämä leimailutaivaan haasteet ovat olleet aivan mahtavia, on tullut kokeiltua sellaisia tekniikoita, jotka olisivat saaneet jäädä ilman näitä haasteita hamaan tulevaisuuteen ja kun keltanokka olen tällä askartelun saralla, niin tokihan nämä kaikki ovat olleet myös uusia tekniikoita minulle, kuten tämänkertainenkin tekniikka-feikkiakvarelli. Tämä tekniikka on tähänastisista ehdottomasti mieluisin!! Tällä tekniikalla tulen tekemään varmasti jatkossakin kortteja!

Kortissa keltainen yksivärinen taustapaperi, leimakuva tehty Distress musteilla niin keltaisella kuin oranssillakin ja kehystin sen mustalla kartongilla. Leimakuva on Inkadinkadon akryylisestä setistä. Teksti Melissa Francesin leimasetistä. Sitten lisäsin yksivärisen oranssin nauhan, joka on Lauran järkkäämästä nauhakerhosta. Sitten tein pari tuollaista helmineulaa. Tästä mielestäni tuli juuri minun näköiseni, yksinkertainen :D

Nyt kaikki kokeilemaan-suosittelen!! Ohjeet tähän löytyy täältä.


Ja sitten vielä toinen juttu, josta on kerrottava. Nimittäin Taitopuotiin on nyt tullut ihanat uudet Whiff Of Joy leimasimet kuin myös ihania keväisiä magnolia leimasimia ja vaikka mitä :))))

Aivan liian harvoin..

..tulee skräpättyä. Viime yönä vihdoin viimein tein tämän ajatuksena muhineen sivun ihan valmiiksi asti. Tykkäsin valmistuneesta sivusta kovasti, ainut mikä jäi harmittamaan oli se, että kirjaimet olisin kyllä saanut asetella suorempaan, tai sitten olis pitäny laittaa vallan vinollensa kaikki. Ja voi tuota ikää...kuvasta näkee hyvin...hymyilyttäis, mutta pitäis kuiteskii olla vähän niinku cool :D

Pohjana tässä aivan valkoinen 30*30 sivu.Ensin asettelin Tim Holtzin maskiaakkoset riveihin ja sitten tuputtelemaan Distress musteita ympäriinsä maskia tällä. Käytin kolmea väriä, ensin laitoin vaaleaa ruskeaa vähän isommalle alueelle, sitten vintagea ja sitten vielä kolmanneksi tosi tummaa ruskeaa varjostuksiin. Aakkoset jäivät aivan valkoisiksi, mutta laitoin vähän mustetta, kun tuntui että olivat jopa liian vaaleat tähän kuluneeseen sivuun. Sitten otin toisen maskin tehdäkseni vähän kuvioita paperiin ja samalla lailla tein kuviotkin kuin aakkoset. Tätä flourish maskia sitten siirtelin pariin eri paikkaan ja näin tuli kuvioita vähän jokapuolelle paperia. Koska paperista tuli vähän kuluneen näköinen, revin vielä paperia ja laitoin mustetta revittyihin reunoihin. Muutamia kiekuroita korostin laittamalla helmiä jonoon askartelumaalilla. Mitään sen henkilökohtaisempaa en sivuun halunnut laittaa, kun tämä on Taitopuodille tehty sivu, mutta vuosiluvut leimasin, leikkasin ja laitoin kehykseen joka on Tim Holzin grungeboard setistä. Kehyksen maalasin leimamusteella ja laitoin ruuvihaaraniitit. Ja lopuksi sitten nitojalla liitin sivun toiseen skräppipaperiin, joka on tummanruskea.

Ja täytyy sanoa, että mitä nyt olen näitä maskeja kokeillut (noin 10 kertaa), niin helppoja ovat käyttää ja hyvin pysyvät kerta toisensa jälkeen paperissa kiinni. Näistä aakkosista tuli kyllä nyt mun lempparit, mitä maskeihin tulee :))

Ja jos jollakulla on näitä maskeja ja olet näillä jotain tehnyt (kortteja tai skräppäystä tai jotain muuta, olis kiva jos laittaisit linkin, olis kiva käydä kurkkimassa ja saamassa uusia ideoita :))

Aurinkoista keskiviikkoa kaikille!!

tiistai 24. helmikuuta 2009

WOJ Guest DT call



Tällä viikolla WoJ haasteessa on erikoishaaste, eli Katharina on tehnyt luonnoksen, jonka pohjalta kortti on tehtävä. Samalla tämä on vierailevan suunnittelijan kutsu. Mikäs oliskaan sen ihanampaa kun päästä tuohon tiimiin, tekemään kortteja näillä leimasimilla, joista niin kovin tykkään :) Mutta toinen toistaan ihanampia kortteja siellä jo on ja taitavia kortintekijöitä, mutta ompahan ainakin yritetty :)
Kuten monella muullakin, on minula näitä 3D tauluja isot pinot varastossa. Näitä hankittuja varastoja pyrin nyt lähiaikoina tyhjentämään oikein urakalla, että mahtuisi edes itse nurkkaan ;D
Tykkäsin luonnoksesta, ja sen pohjalta oli helppo alkaa korttia tekemään, tai taulua, niinkuin tässä nyt sitten kävi. Hankala oli tätä taulua sitten kuvata, aina tuntui oma naama pilkistävän heijastuksena kuvassa ja sehän on kaikkea muuta kuin edustava :D Käytin tässä kolmea eri leimasinta, eli tuo tyttö on kevät setistä, nurmikko erikseen sekä perhoset. Perhoset tein 3D systeemillä, eli leimasin niitä 3 enemmän ja laitoin sitten 3D tarrapaloilla kiinni, näyttävät vähän aidommilta. Väritykset tehty Distresseillä sekä osin inktensen kynillä.
Mukavaa päivää kaikille!!

I noticed, that there is WOJ GDT call. There is already so many beautiful cards and talented cardmakers, but still have to try, just because I love these stamps so :)
Katharina´s sketch was great, so it was easy to start making this card, and my "card" is inside of 3D frames and it was difficult to take a picture, but finally I got picture where isn´t my face in :D In this card I have used 3 different WOJ stamps; Willow with flowerbasket, butterfly and fall grass.
I stamped 3 butterflies and cut them out and put some 3D foam tape under and put those on butterflies I stamped in paper. So now butterflies are really flying :) Images coloured with Distress and Derwent inktense.
Great day to everyone!! And thanks for looking!

maanantai 23. helmikuuta 2009

Kortti ja jotain ihan muuta

Nyt on sitten messuiltu oikein urakalla, koko viikonloppuhan siihen meni. Uusia tosin jo odottelen, eli enään pari viikkoa leimailutaivas tapahtumaan, jeee!! Viikonloppuna siis en kotona ole askarrellut yhtään, vaan nukahtanut joka ilta sohvalle :D Askarrellut toki olen viikonloppuna melkein 20 tuntia, mutta malleista ei juuri nyt ole kuvia...ehken loppuviikosta voin muutaman näyttää :) Tein siis malleja häihin.. kutsukortteja, kiitoskortteja, menukortteja ja paikkakortteja.
Kiva tapahtuma kaikenkaikkiaan :) Ja voih niitä ihania pukuja..


Mutta mutta...Jonkun blogipäivityksen kuitenkin halusin tehdä, joten laitan tähän näytille kortin ja lahjan, jotka ovat jo matkanneet synttärisankareille, molemmat toki eri osoitteisiin. Kortti on tyttötermiitin serkkupojalle, jonka synttäreillä käväistiin ja taulu sitten on tyttötermiitin isomummulle lahjana viety, isomummu täytti mahtavat 85 vuotta :)

Lohikäärme on High Hopesin leimasin, jonka olen Distresseillä värittänyt ja hieman chalkseja hipaissut sinne tänne. Taustapaperi on skräppipaperi, ja vihreä paperi pikkuisesta Fantasy lehtiöstä, jonka valmistajaa en nyt just muista, hieman kissansilmämustetta laitoin paperin reunoihin. Tekstileimasin circle it setistä. Parit niitit nitojalla sinne tänne. Vähän punchinellaa ja puinen numero, jonka päällystin krakleerauslakalla. Siinäpä se sitten olikin lyhykäisyydessään :)

Tämän taulun tein lahjaksi, saapi isomummu sitä sitten katsella, kun mitään isompia lahjoja ei voinut viedä eikä kukkiakaan, mutta tämä kukkapa ei ainakaan lakastu :).

Tässä käytin nk. 3D valokuvakehystä (anttilasta), taustapaperi jonka kulmiin ääriviivatarra kulmat, kakkupaperi, cd-levy jonka reunustin ääriviivatarralla, kakkupaperin keskusta ja sitten hologrammi 3D kuva päälle. Tästä oli tosi hankala ottaa kuvaa, livenä näyttää kyllä hirmu nätiltä :) Ja tykkäsi mummukin kovasti :)

Oikein mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!!

perjantai 20. helmikuuta 2009

Jehkotar CardChallenge #45

Kyllä täytyy myöntää, että nauru pääsi kun huomasin, etten ihan noin vaan pääsekään liukenemaan Jehkottaren haasteesta. Olihan sitä kortti tehtävä siis tälläkin viikolla, koska itse olin luonnoksen tehnyt :D
Nooh, hyvin ehdin tälläkertaa ja itseasiassa olikin tarvetta kortille sekä laatikolle, koska halusin ilahduttaa ystävää, joka piipahti tällä viikolla piristämässä päivääni :)
Toivottavasti tykkäätte luonnoksesta ja mahdolisimman moni osallistuu, palkintona ihana paperilehtiö :)
Leimakuva Magnolian tyttö, joka istuu WOJ:n tuolilla. Kukat leimattu grungecollectionsetilläja leikattu retrokukkaleikkurilla. Kukkien välissä punontalankaa. Timantteja vähän siellä sun täällä ja teksti Inkadinkadon setistä. Väritykset Distress musteilla sekä chalkseilla. Tuoli väritetty aquapromarkereilla sekä chalkseilla.
Tässä sitten ihka ensimmäinen laatikko tehtynä scor palilla, tykkään tuosta masiinasta hirmuisesti ja monenlaista kyllä olen sillä jo kokeillut tehdä-onnistunutkin jopa :) Laatikko just hyvän kokoinen teepusseille, koska ystäväni teestä tykkää :) Koristukset tein sitten samoilla kukilla ja timanteilla kuin kortissakin on :)

Ja tässä vielä kortti sekä laatikko yhteiskuvassa :)
Mukavaa viikonloppua kaikille, minä häämessuilla koko viikonlopun kortteja tekemässä, joten hiljaista blogissa...askarteluniloa teille kaikille :)
ensi viikkoon :)
Ja loppuun pitää vielä mainita, tänään on synttärit...blogi täyttää kokonaisen vuoden :))



StampARTic haaste

Tänään on julkaistu StampARTic lehdessä uusi haaste, ja vierailevana GT meillä on Piia. Piian haastattelun löydät lehdestä, sekä myös tiimiläisten tekemiä hienoja kortteja, jotka on tehty Piian antamien ohjeiden mukaan. Ohjeet haasteeseen menevät näin ; Haasteen aiheena on "vihreä"! Tee kortti jossa on jotain vihreää sekä jotain kierrätettyä mikä ei ole varsinaisesti askartelumateriaalia.


Piti kyllä pohtia useampaankin kertaan, että mitä lähtisi tekemään. Mutta kun pitää silmänsä auki, niin onhan se totta, että monenmoisia askartelutarvikkeita löytyy muualtakin kuin askartelunurkasta :) Minun materiaalini ovat peräisin kaikki Taitopuodista :D Materiaalit tulleet vähän niinkuin kaupanpäällisinä :D Roskiin olisivat menneet ilman tätä haastetta.

Eli siis tuo taustapaperi on Tim Holtzin grungeboard pakkauksesta, samasta paperista tehty myös nuo kukat. Kukkien keskustoihin laitoin koristeluhiekkaa, joka ei oikeastaan askarteluun ole tarkoitettu. Sydämet olen tehnyt Tim Holzin fragments pakkauksessa olevasta muovista. Stanssasin spellbinderseillä siis pakkauksen muovista sydämet ja alkoholimusteella värjäsin. Päälle vähän valkoisia koukeroita ja kiva tuli. Ja tosiaan, sydänten takana pipaprireunaiset taustat myös leikattu grungeboard setistä. Kulmissa on timantit jotka olivat alunperin kirkkaita, mutta värjäsin ne Peel Off markereilla. Täti väritetty Distresseillä sekä chalkseilla.
Ja nyt kaikki osallistumaan haasteeseen, palkinto tulee tällä kertaa Mihannasta :) Mukavaa päivää kaikille!!


torstai 19. helmikuuta 2009

Kaikkea uutta pitää kokeilla, eikös ;D

En ole koskaan printannut kuviopapereita netistä, joten kerta se ensimmäinenkin :)

Minulle tarjottiin mahdollisuutta kokeilla tällaista, joten kun tykkään kokeilla kaikkea uutta, pitihän sitä mukaan lähteä :) Kyse on siis sellaisesta ladattavasta paketista, joita löytää sivustolta making-handmade-cards. E-kit ladataan siis tietokoneelle ja sitten papereita voi printttailla aivan kuinka paljon haluaa.
Tässä kyseessä Le Jardin e-kit, jossa ihania lehtipapereita ihanissa väreissä ja eri väreistä useita sävyjä ( pinkki, vihreä, sininen). Papereiden lisäksi paketissa tuli noita lehtiä, joista olen ison kukan väsännyt sekä paljon erimuotoisia tageja. Ihastuin vallan tähän ja tulen jatkossakin lataamaan näitä papereita, tuohan tämä vaihtelua, eikä paperit lopu kesken :D
Myös Jorunn on ladannut tämän paketin, käykäähän kurkkaamassa, kuinka mahtavan kortin hän on tehnyt.
I have never tried to download papers from net, so this is something new for me. And when i got this opportunity to try, why not, because I love to try everything new. I downloaded e-kit from making-handmade-cards. You can buy kit from there, then you download kit and you have these beautiful papers what you can use as much as you like. In LeJardin kit, you can find papers in different colours and different shades. And there is also leaves (I made big flower using those) and many different tags. I loved this kit, so I´ll download these more, that´s fo sure. And now I always have papers, never run out.
Also Jorunn have downloaded this Le Jardin kit, so go to check out, how beautiful card she has made!




keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Leimailutaivaan haaste #10 / Grid

Tänään julkaistiin kymmenes leimailutaivaan haaste, ja tällä kertaa oli tekniikkana Grid eli ruututekniikka. Minä tein ruudukon paperileikkurilla akvarellipaperille, katkoviiva terää käyttäen. Leimasimina käytin pikkuisia Penny Blackin akryylileimasimia, pääosin Hugs setistä. En muista, mistä tuo perhosleimasin on tullut :D Ja vaaleanpunainen linja jatkuu :D, väritykset copic tusseilla, pastellikynillä sekä chalkseilla. Isot kukat Grunge collection setistä ja leimattu mementon musteilla. Tämä oli kiva tekniikka, eikä tarvinnut korttiin lisätä kaikenmaailman lisukkeita, vaan kelpasi tekijälleen aivan näin :)
Mukavaa keskiviikkoa kaikille!!

maanantai 16. helmikuuta 2009

Hänglareita

No niin, nyt uudet iiihanat leimasimet sain korteiksi asti. Kyllähän nämä ovat omaa luokkaansa, ei voi muuta sanoa :)
Kiitos ystävä!!- Thanks my friend, you made my day!!

Odottelen toistakin hänglari toimitusta saapuvaksi, itseasiassa olen odottanut jo useamman kuukauden, mutta katsotaan kuinka käy, saanko niitä koskaan. Näitä leimasimia kun on vaikea saada suomeen, joutuu käyttämään välikäsiä. Pieni varoituksen sana siis..olkaa varovaisia kun/jos näitä tilaatte, kaikki eivät välttämäti ole luotettavia ja saatat joutua pettymään, vaikka et ihmisestä tällaista uskoisikaan. Mutta tämä tästä asiasta, en kommentoi tästä asiasta ainakaan vielä sen kummempaa.

Mutta sitten kortteihin :)
Tämä kortti näyttää aika "paljaalta" kun tässä kuvaa katsoo, mutta livenä näyttää mielestäni hyvältä, kumma juttu. Oikeassa yläkulmassa on sellainen koukero leimattuna, mutta kirkas auringonpaiste hävitti sen kuvassa, kuin sitä ei olisikaan :) Taustapaperi Sweet (DCWV), kukat priman hydrangea kukkia joiden keskellä haaraniitit, lehdet kuvioleikkurilla evergreen, leimakuva hänglar joka väritetty kuivapastellikynillä Cretacolor.


Tässä sitten kokeilin ekaa kertaa (:D) tehdä taustapaperia ihan itse leimasimilla. Leimailin siis kukkaleimasimella kukkia paperiin, ensin vaaleammalla ja sitten hieman tummemmalla, ei mielestäni tullut ollenkaan paha :) Kukka on grunge collection setistä ja leimamusteina käytin mementon musteita, jotka aivan huippuja kyllä ja iihanat värit!!
Ja nuo "ompeleet" ovat tehty mun huippuihanalla Fiskarsin paperileikkurilla, johon on saatavana neljä erilaista terää ja yksi niistä on tuollainen joka tekee katkoviivaa. Kun sitten katkoviivaan laittaa hieman chalkseja tai mustetta, niin näyttää siltä kuin se olisi ommeltu, mikä tietty mulle hyvä kun inhoan kaikkea mikä liittyy ompeluun, mutta kuitenkin mielestäni nuo ompeleet näyttää kauniilta korteissa. Leimakuvat siis hänglareita ja väritetty kuivapastellikynillä ja hieman lisätty chalkseja. Tekstit Melissa Frances siirtokuva-arkista. Tähän korttiin en halunnut laittaa mitään ylimääräistä, koska nuo kaksi leimakuvaa vievät jo itsessään niin paljon tilaa, ja pitäähän tuo itsetehty taustakin näkyä *nauraa*.

Mukavaa maanantaita kaikille!!

Väritysohjeita

Minulta kysyttiin värittämisestä viime viikolla. Tämä on asia josta kysytään vähän väliä, ja siksipä teen tämän postauksen erikseen, johon voin sitten viitata kun uudet askartelijat näitä ohjeitä kyselevät :)

Tällä hetkellä minulla ei ole aikaa väsätä uusia ohjeita, eikä tavallaan ole tarviskaan, koska blogeissa näitä ohjeita on pilvin pimein, kun vaan viitsii etsiä. Hyvä vinkki, googlettamalla löytää vaikka mitä askartelusta, mutta vaiva toki tässä pitää nähdä :)

Tässä siis muutama linkki värittelyohjeisiin ja lähes kaikki eri värit testauksessa.

Omia ohjeita

Omia ohjeita 2

Aija

Calle

Camillan ohjeet / Distress musteet

Maiju

StampArtic/Tussan

Heli

Marlene

Värityksissä pätee lähes aina samat "säännöt"....harjoittelua harjoittelua ja sitten harjoittelua :)

Mukavaa ja aurinkoista alkanutta viikkoa kaikille!! Ja askarteluniloa!!

Ja huom!! Mikäli löydät jonkin muun ohjeen värittelystä, tai olet sellaisen itse tehnyt, mieluusti ottaisin linkkejä vastaan, niin voisin lisätä niitä tänne listaan :) -Kiitos!!

perjantai 13. helmikuuta 2009

Jehkotar CardChallenge #44

Kohta on vuosi siitä (20.2.2008 ensimmäinen postaus tehty) kun aloitin oman blogin pitämisen.

Tämän vuoden aikana on tapahtunut hurjasti, mm sain kutsun ryhtyä Jehkottaren haasteeseen yhdeksi DT jäseneksi. Muistan kuin eilisen päivän, kuinka innoissani olin kun sain kutsun, ja kuinka kauniisti Taru minulle asian esitti.

Tilanteet kuitenkin muuttuvat ja tällähetkellä koen, etten pysty antamaan kaikkeani ajanpuutteen vuoksi tähän haasteeseen, enkä halua jäädä "riviin" taustahaamuksi. Olen myös vähän sitä mieltä että aikansa kutakin, joten annan mieluusti paikkani uudelle DT:läiselle, koska olen aivan varma, että halukkaita ja lahjakkaita kortintekijöitä on vaikka kuinka ja paikkani on pian paikattu :) Tarulle esitinkin siten ystävällisesti pyyntöni, jotta josko voisin lopettaa tähän haasteeseen tämän pestin ja Taru ymmärsi vallan hyvin tämän asian. Tämä ei siis suinkaan ole suru-uutinen, vaan mielestäni iloinen asia...toisia ovia sulkeutuu ja uusia avautuu. Saamme uutta virtaa korttihaasteeseen ja ajanmyötä varmasti myös minulle uusia haasteita :)


Kiitän siis Tarua ja koko lahjakasta ja muutenkin mahtavaa DT tiimiä tästä ajasta..jatkakaahan samaan malliin!! Kiitos myös kaikille, jotaka olette DT korttejani käyneet kurkkimassa ja kommentoimassa :)

Jatkossakin tulen kyllä luonnoksia tekemään tarvittaessa, sekä tietty osallistun itsekin haasteisiin mikäli aikaa muulta jää.


Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!! Vastailen alkuviikosta jättämiinne kysymyksiin, tämä viikonloppu menee muissa puuhissa kuin askarteluissa :)


Ja tässä korttini haasteeseen, jonka luonnoksen meille teki Helmi-kiitos, aivan ihana luonnos oli tehdä :) Niin vaalianpunaista notta ;)

torstai 12. helmikuuta 2009

StampARTic luonnos

On jäänyt tämä kortti postaamatta, johtuen taannoisista (jo unohdetuista ;D) tietokoneongelmista. Tällaisen kortin siis tein StampARTic haasteeseen, johon luonnoksen oli tehnyt Charlotte Ravn. Aivan mahtavia kortteja olikin haasteeseen osallistunut ja kiva on ollut nähdä, että suomalaisiakin osallistujia on joka haasteeseen löytynyt. Tosiaan, kommentoidahan voi aivan hyvin omalla kielellään, joten kaikki vaan rohkeasti mukaan!!

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

StampARTic haaste, tekniikkana 3D leimaamalla sekä tunnustuksia

Tämänkertainen StampARTic haaste oli tehdä leimattu kortti 3D tekniikalla. Tällä tekniikalla saa näyttäviä kortteja, tosin pitäähän tässä nähdä hieman enemmän vaivaa, kun leimakuva on leimattava ja väritettävä useaan kertaan ja sitten vielä leikattava. Tosin koko leimakuvaahan ei tarvitse värittää ja leikata, vaan voi tehdä 3D tekniikalla pienen yksityiskohdan. Käykäähän lehden sivuilla kurkkaamassa, miten hienoja kortteja tiimiläiset ovat tehneet :) Ja osallistukaa myös ihmeessä haasteeseen, kiva palkinto voitttajalle luvassa :)






Tarvikkeet:
Taustapaperia en muista mistä tai minkä valmistajan, reunat leikattu röpelöiseksi käyttäen Fiskarsin paperileikkuria, johon erilaisia teriä saatavissa
Kukat Priman Hydrangea
Lehdet Prima
Kukkien keskustoissa välihelmet sekä timanttihaaraniitit
Pilkkunauhaa, jossa rusetti sekä samanlainen välihelmi-haaraniitti kuin kukissa, lisäksi rusetista roikkuu sydän ja avain
Leimakuva on Penny Blackin vanhempaa tuotantoa ja väritetty kuivapastellikynillä ja vähän copic tusseilla (ikkunankarmit ja ovi sekä kukkien keskustat)





Samaan postaukseen laitan tämän tunnustuksen, jonka olen saanut Riitulilta sekä Maria H:lta. Kovasti kiitoksia :))




Ja Tirpuuselta vastaanotin tällaisen tunnustuksen;
Iso kiitos tästäkin :)







Tällä kertaa en laita tunnustuksia eteenpäin, kun näyttää siltä että kaikki ovat sellaiset jo saaneet.
Ja tosiaan, minut haastettiin taannoin tässä valokuvahaasteeseenkin, mutta mutta... eipä ole koneella yhtään kuvaa, koska kaikki hävisivät tietokonerikon aikana. Tosin, palautettu ne jo on (tooosi kovalla rahalla), mutta ovat nyt levyillä kaikki. Vahingosta viisastuu, kun tulee tarpeeksi kalliiksi :D
Mukavaa päivää kaikille!!

tiistai 10. helmikuuta 2009

Eat Cake Graphics

Eipä auttanut kuin tehdä kaikki postaukset uudestaan, nooh, eipä näitä montaa ole onneksi :)
Blogi tulee jatkossa olemaan hieman tavallista hiljaisempi, ei siis postauksia joka päivä. Yritän tehdä muutaman kortin aina saman valmistajan leimasimilla ja yhdistää ne samaan postaukseen. Tästä syystä saattaa mennä päiviä, ettei päivityksiä kuulu :) Tämän teen siksi, että on oikeasti vähennettävä koneella istumista entisestään :) Jotain pitää saada siis aikaiseksikin ;D Mutta sitten kortteihin..

Nämä Eat Cake Graphicsin leimasimet ovat aivan huippuja monestakin syystä. Näitä leimakuvia on helppo värittää koska kuvat suht pieniä, leimasimet on edullisia ja näitä on vauvasta vaariin lähes joka tilanteeseen siis, ja vaihteluhan virkistää aina :) Tässä kolme korttia näillä leimasimilla.

Pixie Poppy
Taustapaperi Memory Box
Kiekurat Tim Holtzin Grungeboard setistä, jotka maalattu valkoisella askartelumaalilla
Lisätty kiekuroihin vähän pilkkunauhaa ja tähtiä
Leimakuva leikattu Spellbindersien stansseilla ja piparireunaiseen laitoin askartelumaalilla "helmiä"
Teksti Melissa Francesin siirtokuva-arkista
Väritykset copic sekä chalksit

Auntie Daisy enjoys freedom
Paperit color core lehtiöstä sunshine
Kukat leikattu retroleikkurilla small ja lisätty puolihelmet keskustoiksi
Teksti Melissa Frances siirtokuva-arkista
Leimakuva leikattu Spellbinders stansseilla
Täti väritetty copic tusseilla sekä shalkseilla


Casey and Beebo
Paperi DCWV:n lehtiöstä sweet
Teksti circle it 2 setistä, taustan kiemurat stembelgleden grunge collection setistä ja ympärys leikattu Fiskarsin kuviosaksilla väre
Tähdet leikattu Fiskarsin squeeze punchilla punchinellasta
tähtien keskustoissa ruuvihaaraniitit
Leimakuva leikattu Spellbindersien stansseilla
väritetty copic tusseilla sekä chalkseilla

Että tällainen kolmen sakki tänään :)
Minulta muuten kysyttiin tänään, mitä mustaa kynää käytän noihin reunoihin ym. Suomalaisesta kirjakaupasta olen kynän ostanut, mutta Helille on myös tullut yhtä ohuella kärjellä olevia kyniä, ne löytyy täältä.
Ja valkoinen kynä, jota käytän myös paljon, löytyy täältä.
Mukavaa päivää kaikille!! *hymy*

maanantai 9. helmikuuta 2009

DT kortteja Taitopuoti Paperinauhalle ; Greeting Farm

Ensinnäkin, iso kiitos teille, jotka olette tunnustuksia minulle antaneet *hali*!!
En ole teitä enkä tunnustuksia unohtanut, vaan on ollut hieman ongelmia päivityksien kanssa. Laitoin ajastuksella muutaman postauksen ja tänään kun pikaisesti päivällä koneella kävin, eipä ollutkaan postauksia tullut enkä saa niitä suoraan enään laitettua blogiin...outoa. Täytyy huomenna vielä tutkia asiaa, ettei kaikkea tarvitsisi enään uudelleen kirjoittaa.

Nämä Greeting Farmsin leimasimet tulivat minulle viime viikolla. Näitähän siis tuli Helille Taitopuoti Paperinauhaan ja vielä on jäljelläkin :)

Mutta sitten kortteihin, ensin ajattelin että nämä leimasimet eivät ole mun juttu, mutta perumpa sanani, aivan ihania ovat ja lisäähän näitä(kin) on saatava :)
Iso plussa näille siitä, että ovat helppoja värittää sekä myös helppoja leikata ääriviivojaan myöten paperista värityksen jälkeen poies :)


Näiden korttien myötä oikein mahtavaa alkanutta viikkoa!!!



Tarvikkeet:
Taustapaperi aivan ihanasti kimaltavaa :) Paperikko DCVW:n The sweet
Kukat Petaloo ja lehdet kuvioleikkurilla
Kukan keskustassa timantti haaraniitti
Ketjusta roikkuu metallinen sydänkoriste
Väritykset Cretacolor kuivapastellikynillä sekä chalkseilla
Teksti Melissa Frances siirtokuva-arkista
Pienet tähdet leikattu Fiskarsin pop up lävistäjällä.

Tarvikkeet:

Taustapaperi myös samaisesta paperikosta kuin ylemmässäkin kortissa, tämä myös kimaltaa aivan ihanasti :)

Tekstileimasin circle it , jossa nappi keskellä sekä paperinarua ja kuvioleikkurilla lehtiä taakse.
Tekstiympyrästä roikkuu uusin ihastukseni, eli nämä on näitä Tim Holzin Fragments paloja ja Charms tässä kyseessa, palat, joissa reikä jo valmiina eli näistä voi esimerkiksi tehdä koruja tai avaimenperiä, tai mitä nyt keksiikään. Tim Holtzin sivuilla hyvä demo!!
Pienet kukat leikattu retrokukkaleikkurilla ja keskustoihin laitoin glossy accent lakkaa sekä päälle sitten keltaista Glossy accent samettihilettä.
Poika väritetty myös Cretacolorin kuivapastellikynillä sekä chalkseilla.
Ja pojan lakissa vähän kultaista kohojauhetta.




Tarvikkeet:

Taustapaperi The sweet lehtiöstä

Kukka tehty suodatinpaperista käyttäen Japonica kuvioleikkuria.Kukan keskustassa mikrohelmiä glossy accentila kiinnitettynä

Nuo helmipiikit olen tehnyt välihelmistä ja vaaleanpunaiset helmet olen tehnyt paperista ja päällystänyt glossy accentilla

Lehdet leikattu Evergreen leikkurilla

Sitten laitoin metallisydämen roikkumaan vaaleanpunaisesta pilkkunauhasta.

Pieniä "helmijonoja" tein ympäri paperia Askartelumaalilla Metallic Cloud white, ja näillä aineilla tosiaan saa niin pienempiä kuin suurempiakin yksityiskohtia ja mikä parasta, jäävät tosiaan koholleen eivätkä leviä kuin Jokisen eväät ;D Ja näitähän löytyy tosi monessa eri värissä :)

Prinsessa väritetty kuivapastellikynillä, kasvot promarkereilla, vähän chalkseja sinne tänne.

Kruunussa ja tähdessä glossy accenttia.

Aijjuu...olettehan huomanneet, miten Heli on alentanut skräppipapereiden hintoja!!??
Minähän käytän kortteihin (muutamaa pientä poikkeusta lukuunottamatta) täysin näitä skräppipapereita ja ihan siitä syystä, että silloin saan aina 4 samanlaista ja mieleistä paperia :)

No niin, ja sitten nukkumaan :)

perjantai 6. helmikuuta 2009

Jehkotar card challenge #42 ja #43

Tässä korttini tämän viikkoiseen haasteeseen. Juupa juu, sain ensin ohjeet, ettei saa käyttää leimakuvaa eikä 3D kuvaa, joten näiden ohjeiden mukaan sitten tämän kortin tein...myöhemmin kyllä tuli viestiä ettei saa käyttää mitään kuvaa, vaan empä ehtinyt enää tehdä uutta, joten tällä mennään nyt.
Valokuvan on ottanut Juha Immonen. Tämä kyseinen kuva on juuri omiaan näihin hääkortteihin ja kaunis kuva onkin! Näitä valokuvakortteja tuli tehtyä aikaisemminkin ja ne löytyvät täältä.


Sitten vielä johtuen tietokoneongelmista, jäi viimeviikkoinen haaste laittamatta tänne.
Taustapaperi aivan ihanasta lehtiöstä, K&Co Motifica. Leimakuvan olen vaihdossa saanut ja leimasin on niin kauan aikaa sitten ostettu ettei ostopaikkaa enään muistissa. Teksti tälläkertaa pullonkorkissa, johon laitettu päälle sepia accent lakkaa. Fiskarsin tähti squeeze punchilla leikkasin punchinellasta "tähdet" ja siihen sitten skumppalasit gluedotseilla kiinni.
Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!! Miau :)

keskiviikko 4. helmikuuta 2009

Piiiitkä päivitys ja siis paljon asiaa..

Hei, olen Miia, olen nettiaddikti :D Tämän voin todeta oltuani "pimennossa" muutaman päivän. Kaipasin paljon tätä bloggailua, ystäviä, sähköpostia, stampARTic lehden porukkaa (meillä kun oma foorumi jossa höpistään päivittäin), kaunista silmänruokaa korttien ja skräppisivujen muodossa sekä tietty shoppailua :D

Mutta...sanottakoon myös, että voi kauhistus miten paljon jäi päivässä aikaa kaikkeen muuhun kun en istunut koneella...iiks..

Vaikka en viime aikoina olekaan ehtinyt kommentoimaan blogeissa, ei lähiaikoina tilanne siis parane, on niin paljon tekemistä vähän joka suuntaan. "päivittely" jatkuu siis :)

Sitten parit tunnustukset, joita en ole ehtinyt blogiini päivittämään.

Tämän tunnustuksen sain Skraptacular Designs blogista Priscillalta aivan yllätyksenä-suuri kiitos!!

Big tanks to you Priscilla from this award, this came as totally suprise.
Ja sitten toinen tunnustus, jolla pääsivät yllättämään Maissi, Piia, Satu, AN, Pipaiita sekä Paula.
Iso kiitos teille kaikille, te kaikki olette todella taitavia kortintekijöitä ja monet teistä tekevät paljon muutakin, annan siis tunnustuksen täysin ansaitusti kaikille teille takaisin. *halauksia*

Sitten vielä palkintoasiaa...jokin aika sitten laitoin kyselyä tänne, että mitäs Leimailutaivas tapahtumalta odotetaan. Lupasin arpoa palkinnon osallistujien kesken, ja tyttötermiitin tahmatassuun tarttui Mummelin lappu, Onnittelut!! Laitatko sähköpostiini osoitteesi niin laitan palkintoa tulemaan :) sähköpostini on miijjag@gmail.com.
Mutta nyt heräsi perheen pienimmäinenkin, joten nyt on lopeteltava :)
Oikein mukavaa päivää kaikille!!
pssst. stampARTic lehdessä julkaistiin tänään hieno artikkeli, käykäähän kurkkaamassa :)