tiistai 31. maaliskuuta 2009

Testissä kirkas UTEE

No niin, nyt on sitten testattu kirkastakin UTEE:ta ja lisäähän näitä on saatava :D
Minulle tuli jännä sähköposti, jossa kysyttiin että millainenhan mahtaa olla huumorikortti, jota sankari ei välttämäti kestä. Nooh, meitähän on moneen junaan (ja jotkut jää asemalle) joten tämä ensimmäinen voisi olla sellainen, jota en esimerkiksi uskaltaisi lähipiirissäni aivan kaikille miehille viedä :D

Leimakuva ART Impressionin leimasin. Tämä on puupalikallinen leimasin, ja itseasiassa tämän tilatessaan saa kaksi leimasinta, toinen jossa kalamies kuvattuna edestä ja toisessa leimasimessa kalamies takaa kuvattuna. Taustapaperina yksivärinen vihreä, nauhaa halusin laittaa ja mietin vaikka kuinka kauan kuinka sen laittaisin :D Teksti (vuoden vanhempi, kaksi viisaampi) on tehty siirtokuva-arkille, johon voi itse tulostaa tekstejä. Kuva on väritetty promarkereilla sekä copic tusseilla. Pilvet tehty mementon musteella magnolian pilveä sabluunana käyttäen. Ja missä sitten UTEE?? :D Vetenä tietty. Tein ensin yhden kerroksen, johon lisäsin pintaan hieman turkoosia kimalletta ja sitten tein ylimääräisen UTEE liuskan näin; Laita kuumennusalustalle versamarkin läpinäkyvää mustetta suoraan tyynystä, lisää UTEE:ta päälle ja kuumenna, toista tarvittaessa. Kun seos on sulanut, irroita alustasta.
Siis tämä olis sopinut aivan mahtavasti joulukorttiin jääksi, ideoita oli vaikka kuinka, mutta en nyt viitsinyt alkaa joulukorttia tekemään, tympii se touhu vieläkin :D Ja ikävä kyllä "vesi" näyttää tosi typerältä taas kuvattuna, oikeasti kimaltaa nätisti ja on täysin läpinäkyvää, eikä tuollainen "möntti" :D Ja huvitti muuten tätä kalastajakorttia tehdessä, kun muistelin vuoden takaisia kortteiluja :D Nimittäin noitten eyelettien kanssa oli ongelmia silloin alussa :DD Yöllä kun askartelee, niin aivan järjetön ääni lähti kun eyelettejä laittoi paikoilleen ja ajan myötä niitä sitten ei tullut laitettua enään olleskaan, vaikka niistä tykkäänkin. Askartelua ja eyelettejä tärkeämpää oli, että lapset nukkuu :DD Nyt kun on tuo Crop-a-dile, homma on aivan toisenlaista, eyelettien laittaminen tosi helppoa ja ennenkaikkea-äänetöntä!! Tässä sitä näkee, miten tärkeitä toimivat työkalut onkaan!!

Ja sitten tämä toinen kortti. Minulta kysyttiin, että jääkö UTEE röpelöiseksi pinnaltaan, vastaukseni on..jää jos niin haluat. Tämä kortti hyvä esimerkki. Pinkin paperin, jossa kukka on, keskustassa UTEE:ta kaksi kerrosta, joten pinta on tasainen. Reunoille laitoin vain yhden kerroksen, enkä lisännyt enään toista, joten pinta jäi röpelöikseksi. Mutta siis aivan tasaista jälkeä tällä aineella saa, kunhan vaan lisäät UTEE:ta tarvittaessa paikkakohtiin lisää/uuden kerroksen. Ja mikäli jää ilmakuplia, puhalla hetki lisää niin kuplat häviää. Kun sitten olin UTEE:n laittanut, painoin Inque Boutiquen leimasimella tuon kukan, käyttäen versafinen mustaa. Ei häävi ole tämä kortti näin kuvan kautta, mutta paremminkaan sitä en saanut kuvattua. Sitten vähän rusettia lisäsin sekä Melissa Francesin siirtokuva tekstin. Ja timantit memoryboxin.

Ja edelleen muistutan kaikkia UTEE:sta innostuneita ja sillä "leikkiviä", että älkää akryylileimasimilla painako kuumaan UTEE:seen, ne nimittäin vioittuvat!!!
Käyttäkää ainoastaan kumileimasimia..esim nämä Inque Boutiguen leimasimet ovat kaikki kumisia.
Ja nyt sitten oikeasti leikkimään....mukavaa päivää :)

5 kommenttia:

AN kirjoitti...

Wau,taas uusia ihania houkutuksia täällä! Ja ihanan näköistä jälkeä saat aikaiseksi! Tuo kalastaja on mainio ja loistava aihe miehille,melkein kaikkihan kalastaa!
Ja kukka on niin naisellinen ja tyylikäs! ;)

Maaret kirjoitti...

Huippukortteja taas molemmat. Tosta kalastajasta tein viime syksynä miehelleni kortin ja tykkäsi kovasti, vaikka ei kortti noin upea kyllä ollut:)

Ritva kirjoitti...

Onpa upeita kortteja kosolti ja mielenkiintoinen utee...olisikohan se sellaista, mitä tämmöinen räpeltäjäkin uskaltaisi kokeilla....ettei mene sössimiseksi koko homma, niinkuin monesti...pitäneekö sitten ostaa se kuumailmapuhallinkin...huohhhh...

Kiitos selkeistä ohjeista, niitähän täällä varmaan muutkin kuin minä tavataan :)

maiju kirjoitti...

Upeita värejä taas olet käyttänyt ja hienoja on väritykset... Miijjamaisen upeita :)

Tuo huumori on vähän sellainen vaikea asia korteissa... Itselleni saa laittaa mitä rankempia huumorikortteja, mutta kaikille ei todellakaan aina voi :)
Pitää siis tunte kortinsaajan huumori hyvin :)

Heli Matero kirjoitti...

Upeita ovat molemmat.